tiistai 7. elokuuta 2012

Off topiccia

On tullut välillä poikettua rakennuspäiväkirjan pitämisestä...niin meinaan että sehän tässä bloggaamisessa oli se prioriteetti nro uuno. On ollut Akaan Seudun yleisönosastoa ja pääkirjoituksia, no käsitelty kaikkea maan ja taivaan välillä, jos nyt ihan syvällisesti blogia tutkii. Kannanottoja ollut ja ehkä joku on voinut pikkaisen ottaa nokkiinsa. Nyt pyydän kohteliaammin anteeksi, varsinkin Juha Kosuselta, paikallislehden päätoimittajalta. Alla Juhan pääkirjoitus 7.8.2012.

Pääkirjoitus 7.8.2012
Akaan kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 12. kesäkuuta olla vuokraamatta ja myymättä Toijalan keskustan tuntumassa olevaa niin sanottua Ratamestarin talon aluetta rakennuksineen siitä kiinnostuneelle. Valmistelu noudatti voimassa olevaa vain vuoden vanhaa kaavaa, jossa kortteli päätettiin säilyttää lähes nykyisellään. Talot tietysti kunnostettaisiin ja lievä lisärakennusoikeuskin on olemassa. Kaupunginjohtaja Aki Viitasaaren alueen vuokrausta ja myyntiä kannattavaa esitystä vastustivat (7) hallituksen puheenjohtaja Juhani Salin (sd), varapuheenjohtaja Olavi Mikkola (kesk), jäsenet Leo Virtanen (kok), Pertti Rantanen (virh), Raimo Järvinen (sd), Henna Rantanen (sd) ja Ilari Rupponen (sd). Kaupunginjohtajan esityksen taakse menivät (5) jäsenet Mia Kaihlavirta-Häikiö (sd), Marjatta Kivi (vas), Jouko Rytkönen (kok), Susanna Saxberg-Tesmala (kok) ja Päivi Välimäki (kok).
Kaupunginhallituksen päätös on arvatenkin synnyttänyt valtaisan keskustelun kaupunkilaisten keskuudessa. Keskustelua vauhdittaa erityisesti myytäväksi aiotun alueen vieressä oleva hienoksi kunnostettu rivitalo. Miksi kaupunginhallitus ei tässäkin asiassa toiminut johdonmukaisesti voimassa olevan kaavan mukaan? Miksi Ratamestarin taloa väitetään homeloukuksi, vaikka talossa käyneet ja siellä toimineet puhuvat toista? Haluaako kaupunginhallitus keskustaan kenties ulkomaisen kaupan toimijan? Halutaanko alueelle kerrostaloja? Onko ilmassa jälleen yrittäjävastaisuutta tai omistamisen vastaisuutta?
Jotta kaupunginhallituksen päätöksen henki toteutuu, on Ratamestarin talon alue nyt kaavoitettava uudelleen. Jos alueelle mielitään kerrostaloja, valittavat läheisten kerrostalojen asukkaat kaavasta varmasti. Valituksia voi lähteä liikkeelle muustakin. Joidenkin mielestä vanhan rautatieaseman miljöön talot on säilytettävä. Kestää näin useita vuosia, ennen kuin Ratamestarin talon tontilla tehdään yhtään mitään. Pahimmassa tapauksessa talot poltetaan ja paikallisen tavan mukaan palaneet "raadot" jätetään osaksi kaupunkikuvaa. Ratamestarin talon alueesta tulee näin samanlainen saamattomuuden esikuva kuin Satamasta, jossa kaikin käytettävissä olevin keinoin – tarvittaessa veran allakin– estetään alueen kehittyminen. Miksi viedä selvä asia taas hämärän rajamaille.
Kaupunginhallituksen päätös olla vuokraamatta ja myymättä Ratamestarin talon aluetta on outo ja kestämätön. Nyt ei olisi tarvinnut kuin hyväksyä uuden toimijan tulo. Tehty päätös vie alueen kehittämisen jäihin vuosiksi. Tulevissa kuntavaalikeskusteluissa tämä asia pitää käydä perusteluineen läpi, ellei sitten huonoa päätöstä sitä ennen muuteta. Virheensä voi aina myöntää suomalainen poliitikkokin. Asian uusi tarkastelu voisi alkaa vaikka kaupunginhallituksen, osatajaehdokkaan sekä Akaan kulttuuri- ja kotiseutuväen yhteisellä retkellä Ratamestarin talon uumeniin. Paikallislehti Akaan Seutu on valmis tarjoamaan pullakahvit osallistujille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti